Porin kävelykadun sähkökaapit saavat ylleen sanataidetta - ja minä olen mukana!

Kesken kamalimman talviahdistuksen sähköpostiini oli tupsahtanut viesti, jossa kysyttiin, haluaisinko mukaan tekemään sanataidetta sähkökaappiin. Onneksi mörkö minussa meni siksi hetkeksi (sähkö)kaappiin ja ymmärsin sanoa - kyllä!

Ja nyt tästä tulee vihdoin totta!
Torstaina 21.6. klo 11 kokoonnumme avajaisiin Porin torin Satakieli-lavalle ja kierrämme nuo kaapit. Mukana siis myös niin salainen minun kaappini, josta en kerro mitään etukäteen. Mutta sen voin kertoa, että asu vapaa avajaisissa ja lenkkivaatteissa saa tulla.

Taas siis jotain aivan uutta. Ja Poriko muka jämähtänyt kaupunki?

Tässäpä linkki kaupungin juttuun - klikkaa oitis tästä
Ja jos mielesi halajaa etsiä kaikki kaapit, niin alla kartta.

Ja tässä haaste: kierräpä kesän aikana kaapit ja ota vaikka selhvie niin tottavie voisin vaikka runoilla sinulle jotakin siitä hyvästä.

Mitä Eino sanoisi?

Kesälomalle jääminen on minulle aina sellainen hyppäys, joka vaatii jotain irtautumista. Vuosi sitten juoksin itseni lomalle, tänä vuonna vietin Eino Leinon päivää Galleria Liisa Ekqvistissä runoillen.

Anna Katariina, Katriina, Jaana Simula, Liisa Ekqvist ja minä

Gallerian pihalle oli ilmestynyt neljä alavartaloa! Kuvanveistäjät Anna Katariina Roos ja
Katriina Sjöblom olivat luoneet puhuttelevia veistoksia meidän ja ohimenevien autoilijoiden iloksi. Kuvasta voit Jaanan ja Liisan välistä nähdä yhden.

Minä sain kunniaksi olla mukana runoilla. Ja koska koskaan ei voi tehdä mitään samanlaista kuin ennen, rakensin tietysti tätä varten sellainen sopivan runopotkurin (hih) jossa oli sekä päivän teemaan liittyen Eino Leinon taide-runo, omaa runouttani joka sopi sekä teoksiin että teemaan. Teoksista en tietysti tiennyt mitään etukäteen, mutta mainoksen olin nähnyt. Ja sen tiesin, että ne sijoittuvat Liisan ja Juhanin pihalle.

Saavuimme Jaanan kanssa ajoissa paikalle ja minulla oli mahdollisuus ihanan keittolounaan välissä käydä katsomassa pihamaalla teoksia ja ripotella mukana olleet silmälasit niiden lisään. Sillä runoilijan silminhän minun piti katsoa teoksia. Ja miettiä, mitä Eino sanoisi.

Jaana puhui houkuttelevasti taiteesta, sen ymmärtämisestä ja sen tuomista tunteista. Keskustelua jatkettiin vielä sisällä, jossa sai tutustua Gallerian kesänäyttelyyn ” KESÄBLUES ” taiteilijat: Maikki Haapala, Hanna Järvi, Kaisa-Leena Kaarlonen, Tarja Kleemola, Anja Oasmaa ja Ritva Rautakoski ovat Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen jäseniä.

Ja nyt tulee se tärkein: kuvitelkaa sopivan intiimi tila. Taiteilijoita. Keskustelua. Puhetta. Tunteita. Sellainen olo, että muistaa, mitä varten ja miksi kirjoitan, kuka olen ja miksi olen ja olenko olemassa. Se tunne, kun tietää, että tämä on minun juttuni ja tästä minä saan voimaa. Se tunne kun yhtäkkiä vain tietää, että tällä tunteella minä elän pitkään. Ja niin elänkin. Koko kesäloman. Ja vielä pitkään sen jälkeenkin.

Kiitos kaikille. Kiitos siitä, että muistutatte minulle, kun itse unohdan. Ja olette olemassa myös silloin, kun minusta tuntuu, että en ole olemassa. Kun kadotan itseni, lupaan, menen Liisan luokse ja löydän jälleen itseni.

Miten niin sininen?

Tuo väri taustalla. Ei lainkaan minun väri. Ei lainkaan aidan takana oleva väri.
Vaan aina ihminen yllättää. Niin nytkin. Tällä taustavärin vaihdolla haluan hiukan juhlistaa seuraavaa kirjaani. Kirja ilmestyy vielä tämän kesän aikana (jos hyvin menee) ja tällä kertaa mukana on myös toinen tekijä, Kaisa Huhtala. Kaikki on uutta ja jännittävää. Joten kyllä siinä voin yhden värinkin vaihtaa.

Odotellaan.

Satakuntaa 100 vuoden sanoin

Nyt sen voi vihdoin kertoa!
Runoni on mukana Suomi100 -juhlavuoden esityksessä, jonka Porin teatterikerho ja Satakuntaliitto on tilannut juhlavuoden kunniaksi.

Kiertue on alkamassa ja esitys kiertää ainakin kaikki Porin kirjastot ja myös maakunnan muissa kirjastoissa on esityksiä.

Pääsin näkemään harjoitukset ja nyt ensi-iltakin on takana. Ja voin sanoa että huikea esitys. Vaikka runous ei olisi kuulijalle se tutuin ja läheisin laji niin tämä esitys vie täysin mukanaan. Ja parasta tässä on se että esitys on tehty niin että sen voi toteuttaa missä tahansa eli koko juttu mahtuu ikea-kassiin. Paitsi kolme näyttelijää. Eli sattumalta saatat olla vaikka kirjastossa juuri esityksen aikaan. Mutta älä luota sattumaan vaan katso esitysajat jotta tiedät missä se milloinkin kulkee.  Parhaiten tiedot löytyy Facebookista. Tässä linkki facebook-sivuihin.

Ja lisätietoja löytyy myös Porin teatterikerhon sivuilta

Runolijana

puhuin tänään runoista ja itsestäni ja tästä kaikesta.

Lähdin liikkeelle siitä, mistä kaikki alkoi, lapsuudesta, kotoa ja päädyin lopulta tähän päivään. Pohdin siinä puhuessani, kerronko liian synkistellen, kun kerron pahasta olosta, terapiakirjoittamisesta ja siitä, kuinka kirja on syntynyt aina jonkun ison muutoksen jälkeen.

Ja kuitenkin, ilman näitä (liian) isoja tunteita ei olisi runoja, ei olisi tällaista minää. Miksi siis siloittelisin. Miksi puhuisin hauskoja, kun elämä ei pelkästään sitä ole.

En silti halua vaivuttaa synkkyyteen. Päinvastoin haluan kertoa, kuinka runo kantaa. Kuinka kirjoittaminen antaa mahdollisuuden, kuinka se myös parantaa ja eheyttää.

Aika huikeaa.
Mutta ilman näitä esiintymisiä en pohdisi tätä kaikkea. Annan runoille elämän, mutta runot antavat myös minulle elämän. Hmm... nyt menee jo niin syvälliseksi, että ehkä parempi jättää nämä fiilistelyt runoja varten.

Runoilija minussa

pitäisi herättää jälleen alkavalla viikolla,
sillä vierailen Lopen kirjastossa. Jännää.

Paikalla on myös toinen runoilija, Mikko Mankinen, jota en tietenkään tunne, enkä ehdi saada tähän hätään hänen kirjaansakaan käsiini, koska olen pois töistä.
Pedantti kirjastotäti saa siis väistyä ja tilalle pitäisi löytää luova runoilija, joka ei välitä siitä, että ei tiedä ennakkoon kaikkea, eikä tarvitse tietääkään.

Suurin kysymys: hame ja teeppari vai mekko.
(Voinko kysyä Mankiselta apua?)

Toinen kysymys: saako siellä kahvia? No kyllä onneksi saa, lukee mainoksessa.

Tunnelmaa Turun kirjamessuilta

Eka runo-osuus ohi ja hienoa ollut, runoilijoiden ystävyys ja avunanto parasta

kuvassa Nina Rintala, Jaana Mäki, Arja Palonen, Mervi Kariniemi ja Pauli Karmala
ja kyse siis runopiiloista satakunnassa. Lisää täältä.

Miten meni niinku omasta mielestä?

No hyvin.
Mutta jos haluat kuulla bloggarin tunnelmat Kirjojen yöstä niin käy lukemassa. Kiitos Salla!

Linkki tässä

Urani jännittävin runoilta?

No niin, se on tehty.
Jännitti. Jännitti ihan hirmuisesti. Suorastaan hirvitti. Mietin, mihin olinkaan ryhtynyt. Kyllähän sitä täällä etelässä puhuu ja höpisee omasta kirjoittamisestaan missä tahansa, mutta mennäpä lapsuuden maisemiin, sinne mistä aikoinaan on lähtenyt ja ajatellut, että tänne ei takaisin tulla. Ja yleisössä istuu ihmisiä, jotka ovat tunteneet minut ehkä jopa kauemmin kuin minä itse.

Kuva: Ulla-Mari Kivi

Halusin kuitenkin kokea tämänkin. Miksi? Ehkä kiitoksena siitä, mitä kaikkea tukea olen (kuitenkin) kotikentältä saanut. Varsinkin silloin, kun en oikein itsekään tiennyt, että mitä haluaisin.

Rakkaus runouteen lähti kirjastosta. Silloin Alavieskan kirjasto sijaitsi vielä lähellä silloista yläastetta ja vaikka kirjasto ei kuulunut koulun alueeseen, opettajat katsoivat läpi sormien, kun kävin välitunneilla kirjastossa. Kirjastossa oli rauhallista, siellä ei ollut kiusaajat, siellä sai kulkea. Ja jotenkin johkaannuin siihen runohyllyn luo ja löysin sieltä sellaisia runoilijoita kuin Mirkka Rekola, Helena Anhava ja Risto Rasa. Sitä ennen runot olivat tulleet tutuksi alakoulun juhlissa, jossa aina halusin esittää jonkun runon. Aluksi valmiin, myöhemmin itsetekemän. Mutta siitä se lähti.

Ja jopa niin rohkea olin, että uskaltauduin kansalaisopiston kirjoittapiiriin. Monena vuonna taisin olla ainoa alle 50-vuotias, mutta hyvin ottivat tytön vastaan. Ja sain tekstejäni antologiaan, kyläkirjaan ja osallistuin kirjoituskilpailuihin. Siitä se kipinä syttyi.

Mutta tähän ikään mennessä olen ehtinyt jo ainakin kerran kirjoittamisen lopettaa. Ja aloittaa uudelleen. Pyhästi runoillassa lupasin, että enää en lopeta.

Runoilta meni hyvin.
Jäi tunne, että nyt, aikuisena, pystyn antamaan jotain sellaista, mitä minulle on annettu aikoinaan. Tutuille puhuminen on sata kertaa kamalampaa kuin vieraille, mutta selvisin.

Ja täytyyhän sitä välillä pistää itsensä likoon. Mitä tämä olisikaan, jos aina tekisi vain ne helpoimmat jutut.

Nuoruuden kirjoitukset hiukan huvittavat, mutta paljon tuttua niissä on. Onneksi tuohon aikaan ei lisätty kirjoittajan kuvaa. Sitä en ehkä olisi kestänyt.

Radiohaastattelu

Raino haastatteli minua uuden runokirjan myötä.
Haastattelu kuului Radio Deissä 18.1.2016
ja on nyt kuultavissa myös youtuben kautta.

Uteliaat, olkaa hyvä, mitä kaikkea minä paljastankaan ;)

Nyt sitä saa

Kolmas runokirjani on tullut ulos.
Sitä voi ostaa täältä
tai suoraan minulta (omistuksella tietenkin), hinta 22e + postikulut 2e.
Voit laittaa sähköpostia arja.palonen(a)gmail.com

Nyt se on jo miltei julkista

Uusi kirja on painossa
katso kansi tästä

Joulun.. vai kirjan odotusta?

Blogi vaihtoi väriä.
Ihan sen kunniaksi, että odotan jännityksella uuden kirjan syntymistä.
Runot on valittu, taittoa tehdään ja kantta.

Ilmoitan heti, kun tiedän, mistä kirjaa ja milloin.
Omistuksella voit tilata tietysti myös suoraan minulta.

Tuliko tämä jotenkin yhtäkkiä?
Toisaalta.
Ja taas toisaalta, olenhan kirjoittanut runoja koko ajan sitten edellisen kirjan.

yllättävä avautuminen

En ole täällä paljon kertonut muuta kuin runoja ja kirjaa. Nyt päätin kuitenkin kertoa, että miten menee ;)
Melkein tasan vuosi sitten juhlistin kirjani julkkareita. Oli pimeää ja julkkarit on niitä ainoita kunnon muistikuvia marraskuusta. Niiden jälkeen vaivuin talviuneen, josta sitten tammikuussa aloin heräillä.

Tänä vuonna kaikki on toisin, en tiedä, vaivunko sellaiseen talviuneen kuin ennen.
Runot ovat elämässäni nyt kaiken aikaa. Runous, kirjoittaminen. En kiellä kirjoittavani, minulla on jopa tuttavia, jotka tuntevat minun ainoastaan ja vain sen takia, että tuntevat runoni. Se on outoa, jännittävää ja uutta. Mutta olen tehnyt töitä sen eteen, että uskallan sanoa kyllä, jos joku kysyy, kirjoitatko runoja.
Olenko avoimempi kuin ennen? No, ei se ehkä sitä tarkoita, koska avoin olen ollut aina. Mutta kirjoittamista olen pitänyt piilossa, en enää.
Sain pienen apurahan alkuvuodesta ja se oli seuraavan kokoelman työstämistä varten. Katsotaan ja odotellaan, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Erityiskiitos kaikille, jotka olette kommentoineet /kommentoitte. En osaa oikein vastata niihin (kerrankin aihe, jolla minut saa hiljaiseksi). Kommentit analysoivat runoni niin tarkasti, että hämmennyn ja minusta tuntuu, että runot saavat paljon isomman huomion kuin se tilanne, kun kirjoitan ne. Yritän siis sanoa, että minä "vain kirjoitan" ja yhtäkkiä te kerrotte niin tarkasti ja hienosti niistä. Saatte minut ihan hiljaiseksi. Wow.

p.s. tarkkana järjestelmän ihmisenä tarkkailen koko ajan myös päivitystahtiani täällä. Että teillä olisi mitä lukea.