Joulu

Meren takana on aarre

meren takana on sinistä

meren takana on haave

nähdä joka ilta tähtiä

Meren takana on kello

kun se alkaa vihdoin kumista

meren takana ne tontut

kuiskii sulle - Hyvää Joulua! 

(joku)kuu

tuntuu ihan joulukuulta

sama utu silmissä

yölle ei loppua tai alkua

puurolautanen tuijottaa takaisin syötyään minut 

alkava ajatus ulottuu niin pitkälle venyy eikä lanka kierrä takaisin alkuun 

hävettää 

miljoonat suomalaiset nousevat aamulla ja valittavat pimeää ja minä yritän piipittää täältä painopeiton alta että ei tämä ole - - 

mitä tämä ei ole 

miten niin hävettää

kaikkien näiden ulostulojen ja kokemuskertomusteni jälkeen minua hävettää

kaikkien niiden vuosien aikana, kun puolikuntoinen miinus voinnilla kävin töissä sanoin miten menee

kerroin mikä minun on 

ja nyt kun olen kotona ja - hävettää 

nyt menen kauppaan ja - hävettää 

ja sekin että hävettää 

masennuksen vielä kestäisin mutta en tätä häpeää

En tuonut lailla enkelten 

suurta ilosanomaa

en kanssa kedon paimenten

kaitsenut karitsaa

en Vapahtajaa löytänyt 

en seimen luokse ehtinyt

en seissyt kanssa eläinten 

seimen lasta ihaillen

Mut tänä vuonna rakennan

seimen tallin matalan

ja elän aina uudelleen 

ensimmäisen joulun sen 

kuljen kanssa paimenten 

Vapahtajaa etsien 

ja illan tähden tuikkeessa 

olen vihdoin tallissa

Miljoonien vuosien liike

on yhtäkkiä minussa, 

ei vain kasveissa

lattialla. Kuka elää, 

kuka liikkuu, missä

on minun paikkani

- olenko kaikkialla. 

Nämä miljoonat vuodet. 

en lähetä sinulle tuulta

se sotkisi hiuksesi 

en yhden yhtä vesipisaraa

levittämään unelmiasi

mutta tuulen mukana

sadepisaran saattamana

välitän sanani:

välitän 

en lähetä sinulle aikaa

se sotkisi kellosi

en turhia tunteita 

niitä joita on kaapit täynnä 

mutta aikojen taakse

talletan yhden muiston 

tämän

tänään 

kylpyhuoneen kaakelit ei vaalene

pohkeet kapene

ei tämä tästä alene 

tunne eikä paino

mutta ensi kerralla otetaan 

omat kahvit ja ruutupöytäliina

Ilta ja yötä päin virtaava joki

nousee laiskasti rantaa ja

joen takana pyhän kolminaisuuden kellot

laulavat ehtoovirttään

kaupunki lipuu kohti kesää - kesästä kesään

yö odottaa vuoroaan ja ne yön siniset äänet

ja vaikka aamu laskee ajan kulun 

kaste yllättää kuitenkin 

Hiljainen tuuli heittää pölyt pyöränistuimesta 

kolauttaa hiekkalapion seinää vasten 

siirtyy joenrantaan uinumaan sekin 

odottamaan aamua jolloin olisi ensimmäinen 

ja vasta sen jälkeen aurinko nousisi mukaan leikkiin

koputtaisi ikkunaan 

haluaisi tiputtaa kutimen ja soittaa lasimaljakkoa 

jos vain joku avaisi oven 

On jälleen kesä - mennään kesästä kesään

siltaa ylittäessä pakahtuu väreihin

ei kuule kuin linnut puut ja kukat 

tuulen joka soittaa koko kaupunkia 

ja sitten onkin ihan hiljaista tyyntä

sora pyöränrenkaan alla täyttää koko pihan 

parvekkeen lasit jäävät auki 

mennään kesästä kesään 

tästä on kävellyt vain sade

naarmuttanut hiekan murut 

siirtänyt oksaa kun ei venettä jaksanut 

kirjoittanut omalla käsialallaan terveiset

(jota kukaan ei huomaa)

minä kävelen sateen jälkiä

yritän astua kumisaappaitteni kantapäillä samoihin kohtiin 

löytää salatun viestin alun 

(jota en kuitenkaan osaisi lukea) 

minä olen sateen jäljillä

jonkun toisen vesi

ei ole ajatellutkaan minua 

varpaita sääriä lapsuuden pyöräilyn muistoa polvessa 

jonkun toisen vesi

lainaan harkiten varovasti ja sitten hyppään kuitenkin 

en silti yllätä 

se huomasi jo kaukaa kuinka halusin juosta syliin 

merestä lempeänä nukkumaan

hiukset on pitkää köyttä naru liimautuu niskaan

suolaa alahuulessa 

varpaissa kuljetan sen yhden hiekanjyväsen talveen 

Marjasta on moneksi

 Runoja eläkkeelle siirtyvälle (kaikin tavoin)

Metri romaaneja
Marja on emerita

*

Kerran vuonna kakskytkaksi
työtä kertynyt jo maksi
tuli aika höllennyksen
viime kerran ylennyksen
riisua työn raskaan viitta
Marja on nyt emerita

*

Eläkkeelle käy
hän takaa näyttelyiden
vuosikymmenten

*

Kenen tiedossa
tieto hiljainenkin nyt
on väistynyt hän
ja meidän tehtävämme
on kiittää kunnioittaa

*

Muuan Marja asui kerran Porissa
näki paljon vikaa torissa
päätti uusia sen tyyliä
huonosta ripustuksesta sai syyliä
ja kantoi koko torin pois pärekorissa

*

Pienimmänkin nuppinaulan
tarina on kuultavissa
jos vain pysähtyy.
Kun avaat rasian,
voit kuulla koko saagan.

*

Talo pysyvi väki vaihtuvi
vaan onko väkeä ollenkaan
tietäjiäkään vastaamaan 

Kenen vastuu kuka kuiskii
töitä paiskoo turhaa huiskii
kun ei ollut kuulemassa
Marjan olles vastaamassa 

Kunpa oisin käyskennellyt
kanssa Marjan matkustellut
ehkä nyt ois tietojakin
kysyville matkassani

Kesken kiireidenkin kysyy
kenen päässä tieto pysyy
kirjaa karkelot kohilleen
salasanatkin paikoilleen 

Sulkeutuu nyt yksi uksi
ovi tulee suljetuksi
mitä lienee mielessänsä
minne ohjaa elämänsä

lähdin kaikesta

pesujauhepaketista putosin kirjainten virtana 

vuotavasta hanasta lorisin koko illan 

kumosin itseni taikinakiposta 

väistin kun hyppäsin ohiajavasta autosta

joka kevät joka sunnuntai joka keltainen hetki 

kesä tulee vihreänä ja kaivan itseni takaisin 

palaan siihen mistä lähdin 

takaa varovasti hiljaa 

kukaan ei huomannut ketään ei näy 

sytytän valot keitän kahvit ja tervehdin kun tulette huoneeseen 

kaikki on kuin en olisi ollutkaan 

Mikä on ihmisen nolostellessa

hävetessä hätäilyjään

tunnonvaivojaan tutkiessa 

tosimokasta tointua

ei ole eläjäksi

tämän päivän toimijaksi 

jos ei jumistaan etene 

takkupäästään tokene

niin on elo vaikeata 

vanhetessa vain pahenee 

Mikä on menevän matkatessa

potkukelkan huilatessa

jos ei hiekkaa heitetty 

sorakuopasta kaapaistu

ei ole eläjäksi

tämän päivän toimijaksi 

jos ei kivestään etene 

sorakuopastaan tokene 

siinäpä se 

ihmiselo

lähtiskö huomenna rimpsalle

sen minkä minä voin 

sen minkä voin antaa

annan 

kaiken ja sen 

ja katson kuinka 

sinäkin katsot -

minä voin sen antaa

ja annan 

sen kaiken sinulle 

ja sinua 

ja sinua katsellen 

minä kävelen kohti

minä ohitan 

minä olen vierellä 

minä annan sen mitä voin antaa 

ja sinua 

sinua minä katson 

puolelta joku hiipii

lumi puista 

käännyn mutten näekään 

ei tule takaa 

ketään edessä vain jäljet 

joita seuraan niin että unohdan 

että lähdinkö itseni kanssa 

pakoon vai etsimään

puolukkaan punahilkan kanssa

hiivin takaisin vastaan 

löydän nyyttini

edestä jälkeni 

itseni niiden takaa

jonkun koputtaessa olkapäähäni

säikähdän 

olen itseni kanssa sinut 

sinun kanssasi itseni 

aamuyöllä enää minä ja tuuli
puhkikuluneet ajatukset ja lenkkitossut
unelmat joita - -
oliko niitä
minulla

aamuyöllä enää minä
kun tuulikin tyyntyi ja mieli
suunnitelmat sinun kanssasi
oliko niitä

 
olemassakaan

aamuyöllä enää tuuli
kun minäkin jo nukun
tulevaisuus jossa - -
oliko sitä

aamuyöllä enää
aamuyö (vain aamuyö)
lämpö jostain läheltä
tunsiko sitä
kukaan

aamuyöllä kun ei minua enää
eikä tuulta
eikä lämpöä ei sinua
oliko sinua
olemassakaan

voiko metsässä tanssia 

(62-kiloinen keiju) 

jos ei suostu pukemaan sinistä mekkoa

voiko tanssia saako annatko 

voiko metsässä soittaa

(ilman huilua)

painella pedaaleja männyn kaarnassa

rummuttaa puolukan varpua kaarnaa varpua

voiko metsään juosta 

tanssia soittaa voiko soittaa

nousta orkesterin eteen

minä! 

kahvilan nurkkapöydässä

ei minulla ollutkaan kynää 

jolla kirjoittaa terveiseni

nurkkapöydässä

elefanttini takaa tarkkailin

kahvilan nurkkapöydässä 

ei minulla ollut edes vihkoa 

kynää 

servettiin kirjoitin kahvilla terveiset

kyynelillä ään pisteet

menee perille meneehän 

kahvilan nurkkapöydässä

kuvittelin hetken olevani 

samassa käsikirjoituksessa

ei se koskaan pääsisi kirjaksi 

mutta minä siirtäisin elefantin edestäni 

ja olisin toinen vasemmalta 

rouva marketin takissa (ujona) 

Rakkaimpani

Saat minut, kun olen taas terve. 

Tervehtynyt. Etääntynyt. Itsestäni. 

Kun kiinnostukseni sielutieteeseen 

sieluun sen tietääkseen 

hellittänyt. 

Sitten minä taas tulen. 

Voit sytyttää tulen kakluuniin. 

Tarjoilla parasta viiniä kuin hienoissa ravintoloissa. Lupaan, etten lähde. Polta taloa. Sinua. Huuda alastomana pakkasessa jeesusta. Tai sinua. 

Saat minut. Kun olen. Taas terve. 

Olenhan. 

vuosi jäällä

muutaman kuukauden kantaa

ei tarvitse ajatella askelta ajatusta ajatuksesta kumpuavaa ajatusta 

vähän vettä pinnalla menee sekin

ratisee mukavasti kun vielä ajatuksiltaan kuulee 

on oikeastaan aika reipasta kulkea ratisevalla jäällä reipasta sitä se on elämä kuitenkin reipasta sanonko 

kunnes tajuaa kulkeneensa viikon nivusiaan myöten sohjossa eikä tiedä miten siihen asti päätynyt siihen tilaan

taas miksei kukaan sanonut

ensimmäinen vajoaminen

ei osaa hengittää

paniikki siitä pääseekö ylös vai siitä että on siellä taas ja siitä että näkikö joku

ei muista että on päässyt aina ylös 

koska ei voi pudota jos on jo pudoksissa 

ei muista että on kertonut lähtiessään putoavansa ja yhteiskunnan naskalit roikkuu kaulassa 

toinen vajoaminen 

kolmas

--

ei muista enää kävikö äsken pinnalla vai oliko se joku toinen luku

ei oikeastaan välitä nousta koska tietää että nostavat kuitenkin itse voi sitten valita pukeeko kuivaa ylleen 

pohtii jos ei nousisi ei vajoaisi elämässä säästyisi housuja viranomaisia ja itse nousemisen vaivalta 

kunnes kulkee taas kantavalla jäällä

reippaasti

olen siellä minne unien maa ei yllä

metsä on vaiennut 

ei ole pimeää 

mitään ei ole 

sinne mihin katosin

ei ole tietä ei soutua ei ääntä

sinne humpsahtaa pärskii

kunnes ymmärtää välttää kaikkea kaiken

on ei mitään ole

hiljaist ei mit