selkä mäntyä vasten

rajasin itseni pois

yhteys juuriin en puhu puuta 

rajaudun tässä 

en osu mihinkään

Onhan niitä kirjoja

palautettuja ja hukkuneita

kukkakansilla ja

loppuunkuluneita

ja elokuviakin

sohvatyynyn kaveriksi

vanhat katsottu jo

parhaat naarmuisiksi

mutta ihaninkaan iltatee

ei iltaa ihanaksi tee

jos en oo muistanut

tänään sanonut

Oot mun ystävä!

kaikki talot kiinnostaa ja äänet

talon rappukäytävässä 

kuiskuttelua kun tietävät että kuulen 

ei en kuule 

keltaisten seinien väliin voi imeytyä 

läähättää kun vihdoin irtautuu 

keväättä ei elämä jatku 

elämästä ei kukaan puhu voimasta

kun seinä vetää puoleensa 

valo välähtää asvaltista 

ja minä olen vain menossa ohi 

oman elämän ohi

kevään ohi ohimennen 

heilautan kättäni etten nyt jää 

jarruta tähän keltaiseen 

ja seinä repii minut

paiskaa puiston vihreään

hyökkää päälleni ja kierittää tuhannet ajatukset 

keväättä elä sanoivat 

minä kurotun suoraan kesään ota minut 

ja nauraen heittää takaisin 

talvesi selvisit

iloitse nyt polonen

heittäydy huuda kilju riemusta 

sinua varten on neljä vuodenaikaa

elä ne

Sytytän lyhdyn

jotta näkisit tulla 

löytäisit tien 

tulisit vaikka on pimeää 

löytäisit vaikkei mitään näy

Sytytän lyhdyn

jotta osaisin odottaa 

näkisin kun tulet

jaksaisin odottaa vielä 

ja jaksaisin uskoa että tulet

Sytytät lyhdyn sydämeeni

näyttämään valoa 

jotta uskaltaisin kulkea 

vaikka olisi välillä hämärää

Metsän reunassa 

ihan hiljaista

meri on kävellyt jäätä pitkin kauemmas 

se puhuu enää kuiskaamalla 

seison postikortin reunalla

unikuvassa 

väreilevässä tuulen otteessa ja pidän kiinni 

itsestäni reunasta jonka metsä haukkaa

en kävele pois

haivun pikkuhiljaa taustaan