Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaruno. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaruno. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. syyskuuta 2025

20 vuotta

Kun rouvasta tuli rouva
ja hänelle kerrottiin kaapin todellinen paikka

20 vuotta sitten juhlittiin häitä
maitotölkit avattiin
nostettiin maljoja
herättiin uuteen siviilisäätyyn
ja aloitettiin yhteinen matka - tandemilla

Oli oltu yhdessä jo muutama vuosi
opittu miten toinen nukkuu
mitä syö ja mitä tapahtuu jos ei syö

oli tutustuttu anoppiin
kälyihin, lankoihin ja niihin muihin
joilla oli varmasti mielipide myös siitä
mistä meillä ei ollut 

Oltiin siis rouva ja rouvan puoliso
ja pikkuhiljaa juuri tässä järjestyksessä
kaapin paikkaa etsittiin
ja toisinaan sopivaa kaappiakin 

Häiden jälkeen alkoi vuotuisjuhlat
kihlapäivä syntymäpäivä hääpäivä
ja aika pian yhteisymmärrys siitä
että myös nimipäivä on aihe juhlaan
ja lahja olis kiva
kukkapöytä täyttyi ja edelliset sai tainnutettua ennen seuraavaa
kyllä siinäkin työtä oli 

niin kuin kodissa josta tehtiin Huvikumpu
ihan tarkoituksella vahingossa
ja kaapinoviin kukkia
ja vuosien jälkeen uusia unelmia
putkirempassa marmoria ja vihdoin kylppäri jossa voi levennellä

Oltiin yhdessä niin lujasti että uskalsi
olla eri mieltä
ja mieluummin niin kuin ei mielipidettä lainkaan
uskallettiin nukkua eri sängyissä mutta kuitenkin
vasta parinkymmenen vuoden jälkeen ja vain toisessa kodissa

Oltiin yhdessä puoliso ja puolison puoliso
ilman kiirettä paitsi kahville
ilman paineita paitsi pakkaamisesta
ja mielellään niin, että rouvalla aikaa orientoitua muutoksiin vuositolkulla
sillä
toisen kanssa oppii elämään parhaiten 
elämällä toisen kanssa 

autot vaihtuu ja joskus hiukset
puoliso pysyy
ja varmasti tarpeeksi lähellä -
kunhan ei kutita

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Aika kuluu 
vuodet autot mitä kuluvaa on
vaihtuu maisema ikkunassa

sen minkä saavuttaa, ei katoa 
seinien kulumat, muistot
niitä ei pestä ei raaputeta
ei maalata umpeen 

ja rakkaus 
se ei huku mereen 
ei putoa hiekkaan 
väsy pitämään kiinni
vaikka itse joskus

ei murene rakkaus
ei kengänpohjan mukana katkea 
herää joka aamu ennen ja 
on valmis jo kun nousee 
on siinä ja tässä 
välissä koko arki ja elämä 

eikä oikeastaan ole muuta
on kiinni koko elämä
ja elämässä kiinni
pyhäpuolen kultapisarat
ja kääntöpuolella muuta toisinaan

ei murene rakkaus
ei kengänpohjan mukana katkea 
herää joka aamu ennen ja 
on valmis jo kun nousee 
on siinä ja tässä 
välissä koko arki ja elämä 

suurinta mitä voi olla
on olla vaan 
olematta mitään olla
siinä kaiken elämän keskellä 
rakkaudessaan

perjantai 12. heinäkuuta 2024

En koskaan pistänyt lenkkareita naulaan

En koskaan pistänyt lenkkareita naulaan

En ollut edes puolessa välissä 
tiesin tarkalleen ajan
joutessani nuorempana olin laskenut jopa tuulensuunnan vaikutuksen
enää en moista 
kunhan rullasin 

Ynnäsin mielessäni kuukauden menot 
miinus mahdollinen 
ja jos otti huomioon senkin
voi tietysti olla 
laskin ne kaiken varalta 
mukaan merkitsin aina kaksi vaihtoehtoa

Kilometri kilometriltä aloin kyllääntyä 
suljin laskimen päässäni 
tein seuraavan viikon aikataulun
muutamalla mahdollisella sai senkin valmiiksi ennen juottopistettä 

Tähän oli jo tultu 
maali tuntui kaukaiselta koska asiat oli järjestyksessä lapset todennäköisesti tässä vaiheessa autossa enintään viidentoista minuutin virhemarginaalilla 

rullailin alamäkeen 

Annoin muistojen syöksyä 
jos jokin saa ihmisen säntäämään ohi suunnitellun kilometriajan niin muistaminen
kilometrit vilisivät korvieni ohi 
kävin läpi sen kaiken
katsomatta kelloon 

Sillä jos jokin saa ihmisen menettämään ajantajun kurinalaisuuden niin tunteet 
jotka kulkevat tossun nauhojen läpi
ylös ranteisiin ja saa sormet kihelmöimään 

Olin tullut juoksemaan omaa aikaa 
saadakseni omaa aikaa 
ja olin täynnä rakkaitani heidän kanssaan 
juuri nyt heidän kanssaan 

sillä tunteet jotka kilometri kilometriltä tuntuivat polvissa olivat juuri sitä mitä olin elämältä odottanut

Ne olivat elämää minun elämääni

torstai 20. kesäkuuta 2024

Mennäänkö tästä eteenpäin 
käännytään aseman kohdilta 
jostain kaupungin laidalta 
vanhalta sillalta 
pysähdytäänkö sitten

Vai mennäänkö vielä eteenpäin
vanhan kaupungin kulmasta 
patsaalta joka muistuttaa surmasta 
siitä portista (rumasta) 
oltaisiin vihdoinkin perillä

Jos mentäisiin kuitenkin eteenpäin
astutaan metron portista 
maksetaan kahdesta lipusta 
kulman baarista
ostetaan vihdoin ne oluet! 

Vai pitäiskö kuitenkin jatkaa.. 
No ei! 

Ollaan oman katon alla
kotosalla
aamuhetki loikomalla
parasta myös vannomalla
ollaan sohvamajan alla

Ollaan oman velan alla
kotosalla 
kahvi syntyy jauhamalla
riidat loppuu ratkomalla 
ollaan saunan lauteen alla 

Oman kodin alla 
multa maistuu mahtavalta
koppiaiset ahkeralta 
keppejä on kaikkialla 
kuka asuu auton alla

Ei mitään erikoista. Kovin muistamista. Ihan tylsä tavallinen elämä.

Paitsi ne miljoona tarinaa, joita ei muille kerrota. Tuhansia tähtihetkiä, joista voisi kirjoittaa tarinan. Kerron joskus. Nyt ole siihen vielä liian nuori.

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Olen puolukkametsässä lapsuuden mailla
marjojen poimija murheita vailla 

Olen lumisen puun alla seisova ukko 
olen penkalta nauraen laskeva saukko 

ja kun lumessa tarvon rukkaset yllä
odotan jotakin - tiedät sen kyllä

Sillä joulu on tullut pimeän takaa 
olkoon tuleva vuotesi hauska ja vakaa 

maanantai 4. joulukuuta 2023

Onko jossain ne runot
jotka kirjoitettiin silloin kun
minulla oli edessä kaikki aika 
ja sinä tiesit miten se käytetään 

muistatko vielä ne runot 
jotka kirjoitettiin illan hämärinä tunteina
ymmärtäen että tässä on jotain
mitä emme vielä ymmärrä 

ne runot joita ei ollut kirjoittanut kukaan ennen 
sinä puhuit runoa ja minä puhuin sitä takaisin 
kirjoitettiin sanoja joita kumpikaan ei enää muista 
oli vain se hetki - tärkein kaikista 

Onko jossain ne runot
joiden avulla noina iltoina matkustettiin
minä halusin lentää 
ja sinä tiesit mihin suuntaan ohjata 

Oli niin paljon asioita, joita minä luulin
jotka sinä tiesit
ja joita etsittiin yhdessä 
hetkiä joissa ei ollut mitään 
jotka täyttyivät vasta jälkeen 
ja joita vasta nyt voi koskettaa 

Oli yhteiset sanat 
hiljainen hyväksyntä 
paikka jossa olla 


(ja minun mielestäni aina lopulta 
naapuri meni hirteen) 

lauantai 18. marraskuuta 2023

Onko jo se syksy 
joka vaihtaa oravallekin puvun 
kiven takana metsä riisuutuu ja 
villasukkakasa hupenee sisällä

On syksy ja vähitellen keittiö hiljenee
ovi makuuhuoneesta avautuu harvemmin
kukaan ei sano sitä ääneen
ei tarvitse

On tämä syksy ja me elämme ympärillä
niin kuin aina
tullaan töistä koulusta 
muistetaan soitellaan 

Löytyy ompelijan tekemät kävelypuvut
muodikkaat talvisaappaat
tärkeimmät laulut vuosien varrelta
valokuvissa koko perhe tai aina joku puuttuu

Kuinka paljon yhteen elämään 
voi mahtua elettyä elämää
lapsia naurua hullutuksia 
nuoruuden itsepäisyyttä

niitä hetkiä kun on pidetty omien puolta 
seisottu rinnalla varmana
ei mikään voi tätä kaataa
nostettu pystyyn ja keitetty kahvit 


Ja kun sinä olet lähtenyt 
meille jää villasukat ja muistot
sinä nauraisit, että mitä muistelemista siinä on 
ja jokainen meistä olisi sanaton
kun.. eihän.. tai siis..


Kun on ikävä, ei sille löydy sanoja 
eikä tarvitse 

torstai 12. lokakuuta 2023

Meren ääni kuuluu taas
on aika kasvattaa pihalla puu 
nostaa pyykit narulle 
on alkanut tuulla 
se vastaa 

On aika kasvattaa puu 
nostaa tikkaat seinää vasten
kurottaa siemenet taimet 
koulia ja puhua niille 
puhua tuulta - vastata 
ja kasvattaa puu 

Meren ääni kuuluu 
minä puhun ja minulle puhutaan
on touhua ja ääniä 
nauretaan paljon 
ehdotan 
olisiko aika kasvattaa puu 
ja nauretaan taas 

Saaren jokainen muoto on tuttu 
kello pysähtyy viimeisellä sillalla 
tuuli vie huivin ja 
silloin ollaan jo melkein perillä 
kotona 

ja mukana on puu
jota meistä jokainen varjelee 
ja kysyy
miten sinä tiedät miten sitä hoidetaan
ja minä vastaan 
- Aika opettaa 

lauantai 23. syyskuuta 2023

naapurille

Lähettäskö jenkalle
pullakahavit polkan tahtiin
kävellen kylän ympäri
potkutellen peltojen läpi
auton kyytissä kylille asti

Ei sen kummenpaa
tupakaksi pistäisi vaan eipä polta enää
se mikä on elementin seinään piirretty
se lakko pitää

Se on vakaa kuin savottamiehen sana
luja kuin Verkasalon seinät
se veto ei tinkaamalla katkea
härnätessä halpene
se on miehen sana

Ja vaikka Toyotat vaihtuu
tämä mies seisoo sauvojensa takana

Lähettäskö humpalle
markkinaterveiset masurkalla
sauvoilla Saukonojalle asti
raataten Rautioon
kotia ja kylille takasi

Pistä ratiota isommalle
sielon Päivi Paunu
kaikkia mutinaa tarvi kuullakaan
mutta aina kunnon laulajaa

Ja joko ne kisat alako
se ei oo mies eikä mikkään
joka ei viittäkymppiä perinteisellä
ja keihäänheitosta mitali

Olokaapa hilijaa
sielon maalisuoralla mitalitoivo
ja panoksena tontti ja kakkukahvit
ei sellasta kisaa oo josta ei olis sanottavaa

Lähettäskö valssamaan
naistenhaulla Nyypakkaan
Tojotalla Talukselle
peukalokyytillä puimuriin
raataten raveista kotia

Son potunottoaika
tai puolukat perkaamatta
sauna lämmittämättä
ja Lapin reissulle lähösä

Oottapa vähä
tässä mikkään kiire on
kahavit ehtii juua
ja juhulia
jokkainen omasa kojissaan

keskiviikko 16. elokuuta 2023

Tässä kulkee sinisiä kansia
ja tuhansia muistoja
joita ei voi enää uusia.
Ethän näitä palauta
ne kulkee ikuisesti mukana. 

Vuosia töitä tehden 
asiakkaita nähden
heidän tähden.
Tuhansia sivuja
lukevia lapsia
askarreltuja kuvia 
lomailtuja suvia. 
Ja niitä nauruja 
parhaita muistoja 
kahviossa kerrottuja
vuosien patinoimia.
Monta kerrottua tarinaa
hukattua vanhempaa 
uskollista lukijaa 
ei niitä voi unohtaa. 

Muistimmeko sanoa 
arjen kiireessä kertoa
ennen lomaa lausua
lähtöhetkellä tokaista

tiistai 14. helmikuuta 2023

Onhan niitä kirjoja
palautettuja ja hukkuneita
kukkakansilla ja
loppuunkuluneita

ja elokuviakin
sohvatyynyn kaveriksi
vanhat katsottu jo
parhaat naarmuisiksi

mutta ihaninkaan iltatee
ei iltaa ihanaksi tee
jos en oo muistanut
tänään sanonut
Oot mun ystävä!

keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Joulu

Meren takana on aarre
meren takana on sinistä
meren takana on haave
nähdä joka ilta tähtiä

Meren takana on kello
kun se alkaa vihdoin kumista
meren takana ne tontut
kuiskii sulle - Hyvää Joulua! 

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

en lähetä sinulle tuulta
se sotkisi hiuksesi 
en yhden yhtä vesipisaraa
levittämään unelmiasi
mutta tuulen mukana
sadepisaran saattamana
välitän sanani:
välitän 

en lähetä sinulle aikaa
se sotkisi kellosi
en turhia tunteita 
niitä joita on kaapit täynnä 

mutta aikojen taakse
talletan yhden muiston 
tämän
tänään 

tiistai 2. elokuuta 2022

Ilta ja yötä päin virtaava joki
nousee laiskasti rantaa ja
joen takana pyhän kolminaisuuden kellot
laulavat ehtoovirttään

kaupunki lipuu kohti kesää - kesästä kesään
yö odottaa vuoroaan ja ne yön siniset äänet
ja vaikka aamu laskee ajan kulun 
kaste yllättää kuitenkin 

Hiljainen tuuli heittää pölyt pyöränistuimesta 
kolauttaa hiekkalapion seinää vasten 
siirtyy joenrantaan uinumaan sekin 
odottamaan aamua jolloin olisi ensimmäinen 
ja vasta sen jälkeen aurinko nousisi mukaan leikkiin
koputtaisi ikkunaan 
haluaisi tiputtaa kutimen ja soittaa lasimaljakkoa 
jos vain joku avaisi oven 

On jälleen kesä - mennään kesästä kesään
siltaa ylittäessä pakahtuu väreihin
ei kuule kuin linnut puut ja kukat 
tuulen joka soittaa koko kaupunkia 
ja sitten onkin ihan hiljaista tyyntä
sora pyöränrenkaan alla täyttää koko pihan 
parvekkeen lasit jäävät auki 

mennään kesästä kesään 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Marjasta on moneksi

 Runoja eläkkeelle siirtyvälle (kaikin tavoin)


Metri romaaneja
Marja on emerita

*

Kerran vuonna kakskytkaksi
työtä kertynyt jo maksi
tuli aika höllennyksen
viime kerran ylennyksen
riisua työn raskaan viitta
Marja on nyt emerita

*

Eläkkeelle käy
hän takaa näyttelyiden
vuosikymmenten

*

Kenen tiedossa
tieto hiljainenkin nyt
on väistynyt hän
ja meidän tehtävämme
on kiittää kunnioittaa

*

Muuan Marja asui kerran Porissa
näki paljon vikaa torissa
päätti uusia sen tyyliä
huonosta ripustuksesta sai syyliä
ja kantoi koko torin pois pärekorissa

*

Pienimmänkin nuppinaulan
tarina on kuultavissa
jos vain pysähtyy.
Kun avaat rasian,
voit kuulla koko saagan.

*

Talo pysyvi väki vaihtuvi
vaan onko väkeä ollenkaan
tietäjiäkään vastaamaan 

Kenen vastuu kuka kuiskii
töitä paiskoo turhaa huiskii
kun ei ollut kuulemassa
Marjan olles vastaamassa 

Kunpa oisin käyskennellyt
kanssa Marjan matkustellut
ehkä nyt ois tietojakin
kysyville matkassani

Kesken kiireidenkin kysyy
kenen päässä tieto pysyy
kirjaa karkelot kohilleen
salasanatkin paikoilleen 

Sulkeutuu nyt yksi uksi
ovi tulee suljetuksi
mitä lienee mielessänsä
minne ohjaa elämänsä




maanantai 9. elokuuta 2021

Olihan niitä pieniä naperoita
sinisukka palleroita
maailman parhaita lapsia

Ilmestyihän niitä hurjia tarinoita
piirrettyjä maailmoita
maailman parhaita kirjoja

Tehtiinhän niitä räpäsiä sipsilöitä
passeja ja helinöitä
maailman parhaita muistoja

Tarinoita todeksi
Lukeminen tavaksi
ja tähän tulee Piste.
(megaällö tykkäysjuttu)

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Herra Sijaiselle lähtöpäivänä

Nakkila Itätuuli Puuvilla Lavia
tänään käyntiä huomenna ravia
kuka on viimeinen sammuttaa valoja
saako tässä koskaan anoa lomia

Hei Herra Sijainen me tarvitaan sua!

Ruosniemi Ahlainen tuttuun tahtiin
voisitko tarttua Ursulan rattiin
kahdessa paikassa samaan aikaan
logistiikka purkajaa tänäänkin kaipaa

Hei Herra Sijainen me tarvitaan sua!

eikö se vastaa onko sillä lomia
ketä me voidaan nyt Käppärään tarjota
onko se teillä missä on huomenna
miksei kukaan tätä työlistaa suomenna

Hei Herra Sijainen me tarvitaan sua!

valtuusto päättää ja hallitus jumittaa
työlistan tyyppejä täytyy kumittaa
miten me pärjätään ilman sijaista
tämä alkaa jo pahasti Siinaakin kirpaista

Hei Herra Sijainen me tarvitaan sua!

Satu on soittanut laittanut lappua
sijainen juoksee samaa rappua
posti ei ehdi purkaa kuormaa
tämä alkaa olla sellainen suomaa

Hei Herra Sijainen me tarvitaan sua!
Hei älä jätä!
Älä mee vielä....