lauantai 18. elokuuta 2018

Metsäruno (Runojamit goes metsä 17.8.2018)

Äiti tekee disperiinipurkin kanteen reikiä.
Käsinkylvössä siemenet sirotellaan muokattuihin kivennäismaalaikkuihin.
Paras tulos saadaan, kun laikkuun tehdään saappaalla pieni urapainauma johon kahdeksasta kymmeneen siementä sirotellaan koko uran matkalle.
Lopuksi siemenet peitetään kevyesti.
Mäntyä uudistettaessa istuttaminen, kylväminen ja luontainen uudistaminen olivat vuonna 2013 yhtä suosittuja.
Männiköitä uudistettaessa kannattaa pohtia hetki mitä kolmesta suositusta tavasta käyttää tilanteen mukaan eikä vain käyttää paikallista muotitapaa.
Äiti tekee disperiinipurkin kanteen reikiä.

Aamunavetan jälkeen isällä on hommia.
Rönttävaatteet ja puun siemeniä mukaan.
Istutamme metsää toiselle puolelle pitäjää.
Epäilyttää tuleeko näistä mitään.
Kahdeksasta kymmeneen siementä.
Kävellään epätasaista pohjaa ja varistetaan purkista. Peittääkin vähän pitäisi.
Lopuksi siemenet peitetään kevyesti.
Olisiko istutus helpompaa.
Sellaisella hauskalla laitteella jolla
pojat väittää istuttaneensa kaljapulloja.
Eikä vain käyttää paikallista muotitapaa.

2 kommenttia:

  1. Mä olen käyttänyt sitä hauskaa laitetta. Ei kukaan kertonu, että niitä vois siemenistäkin istuttaa o_O

    VastaaPoista
  2. En suosittele. Se on epätoivoista!

    VastaaPoista