Sain palautetta (anonyymisti) jossa tuotiin esille että runoni ovat itsekkäitä (?) tai kirjoitan vain itselleni.
Huomisen Kirjojen yön tapahtuman saattelemana pohdin myös vastauksia joita haastattelussa annan joten juuri sopiva hetki vähän pohtia, miksi kirjoitan.
Runot ovat minulle se minä. Se tila, hetki, jossa en todella ole muita varten. Lopetin kirjoittamisen vuosiksi ja kun sitten aloin uudelleen etsimään rajojani ja sanomaan ei, päättämään itseäni koskevista asioista itse, aloin uudelleen kirjoittaa.
Runot ovat minulle siis keino olla oma itseni ja tehdä rajat ulkomaailmaan. Minun on vaikea sanoa ei. Minun on vaikea olla minä jos joku epäilee. Kuten nytkin, minulla on tarve todentaa ja selittää. Epäilen helposti saanko ja voinko olla minä.
Kirjoittaminen on minulle, edelleen, terapeuttista. Se on keino saada kosketus omaan sisimpään. Se on minulle tärkeää.
Kyllä, olen psyykkisesti kovin altis mukautumaan muiden mukaan ja minulla on vaikeuksia rajojen kanssa. Ainoat asiat jolloin olen todella sisällä itsessäni on runot ja juokseminen.
Siksi minä kirjoitan minä. Siksi runoni ovat täynnä minua. Koska muuten en voi hengittää.
Runosi ovat sinua ja sinulla on oikeus kirjoittaa ne sellaisiksi kuin itse tahdot, käyttää omia tunteitasi materiaalina jos niin haluat. Jos ei pidä jonkun runoilijan teksteistä syystä tai toisesta, lukija voi aina lukea jonkun toisen runoilijan runoutta.
VastaaPoistaKiitos Tuija.
VastaaPoistaNyt kun tämä on minulle selvää, vähän nolottaakin, kun niin monet rohkaisee. Mutta vielä pari vuotta sitten en olisi kehdannut edes tällaista sanoa ääneen. Näin isosti. Että minulla on minun runoihin oikeus ;)