lauantai 26. marraskuuta 2016

Kesä Pentti Saarikoskena (1)

Näytin tuskin kauniilta
ja tein kaikkeni etten
juoksisi pakoon kun lähestyit
ja nauroin isoon ääneen väärällä hetkellä

Olin ensimmäistä kertaa vapaa
rajaton
kuluneissa vaatteissani joku toinen
kaiken kokenut nähnyt kuullut

ei enää haavoittuvaa
minua
pientä ja arkaa

esittelin itseni Pentti Saarikoskeksi
jotta kukaan ei tajua
kuinka villapaidan alla sykki
niin pelästynyt

kuinka monella eri tapaa
voi mennä rikki
hajota
irtautua
riistää

ja kuinka kauniisti kaiken voi punoa yhteen

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kiitos Loppi


Runoilta Mikko Mankisen kanssa Lopen kirjastossa on nyt takana ja tässä hiukan hajatelmia kaikesta siitä,  mitä sanottiin tai jätettiin sanomatta.

Kyllä runoa on aina mukana puhua.
Vaikka Mikkoa en entuudestaan tuntenut niin eihän runoilija voi olla muuta kuin symppis tyyppi. Ja ehdin Lopelle sen verran ajoissa että ehdin tutustua Mikon runokirjaan johon kyllä palaan vielä ajan kanssa uudelleen.

Hiukan jännitti Mikon kirjallisuusalan tietous mutta onneksi tällainen puhuu-mistä-vain -vinkkari ei jää sanattomaksi edes asiantuntijan vieressä. Ja hienoa oli huomata,  kuinka tavallaan eri lähtökohdista kirjoitamme ja kuitenkin samoista.

Runoillassa parasta on - edelleen - yllättävyys. Ei voi todellakaan tietää, mitä asioita toinen tuo esille.  Vaikka olisin miettinyt valmiiksi tarkkaankin,  mitä sanon, niin toisen runoilijan vastaukset ja kommentit toivat aina jotain yllättävää tai sellaista joka johdattaa asian ihan eri vesille.

Lopella puhuimme aisteista,  kirjoittamisesta työnä tai runoista rahana. Kirjasta kirjana fyysisenä mutta myös siitä kuinka esim itse koen että kirjalla ei enää ole niin isoa merkitystä kun saa puhua runoista ja äänensä kuuluviin esim tämän blogin kautta. Mutta eihän minua pyydettäisi esiintymään ilman kirjoja joten ilman niitä ei olisi minua runoilijana. Tai jotain.

Ja tietysti puhuimme esiintymisestä. Runojen lukemisesta. Kaikesta.

Kiitoksia Lopen kirjaston henkilökunta ja aina niin loistava Siina.

torstai 17. marraskuuta 2016

Vuosien jälkeen

maadoitan itseni penkkiin
maisema vaihtuu, minä en enää
halua löytää itseni menneestä
tunteista joilla ei ollut rajoja
eikä minullakaan

matkustan paikassa
en matkusta ajassa - enää
enkä tunteissa

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Runoilija minussa

pitäisi herättää jälleen alkavalla viikolla,
sillä vierailen Lopen kirjastossa. Jännää.

Paikalla on myös toinen runoilija, Mikko Mankinen, jota en tietenkään tunne, enkä ehdi saada tähän hätään hänen kirjaansakaan käsiini, koska olen pois töistä.
Pedantti kirjastotäti saa siis väistyä ja tilalle pitäisi löytää luova runoilija, joka ei välitä siitä, että ei tiedä ennakkoon kaikkea, eikä tarvitse tietääkään.

Suurin kysymys: hame ja teeppari vai mekko.
(Voinko kysyä Mankiselta apua?)

Toinen kysymys: saako siellä kahvia? No kyllä onneksi saa, lukee mainoksessa.


järki

päätin hallita
rytmittää
ohjata
elää oikein ja kunnollisesti
kuten oli opetettu (luulin)

melkein menetin sen

päätin yrittää lisää
enemmän
paremmin
lopettaa haihattelun

ja taas olin lähellä, että

tulin järkiini
lopetin liian järkeilyn
lopetin liiallisen huolehtimisen siitä
mikä tässä elämässä on järkevää

aloin elää
niin kuin pitää
ei niin kuin opettiin (tai luulin)