sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Joku painaa luomiani kiinni
eikä valo pääse
sisälleni

yritän muistaa sen valon
Miltä se näytti
Miltä se tuntuu
Mikä se on
Valo

minulta viety

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

olisin ehkä ollut yksin kaikki nämä vuodet
eksyneenä ja epätoivoisena
ja huomiontarve niin valtava
ettei illalla olisi voinut mennä yksin nukkumaan

olisin käyttänyt kaikkia aineita
jotta pääni olisi hiljentynyt
ja sen jälkeen pelännyt ettei siellä
koskaan enää ole mitään

ja olisin pelännyt
sitä mitä eniten pelkään
että olen täysin yksin mieleni kanssa

minun edessä oli synkkä syksy
minä pelkäsin ja juoksin karkuun

ja sitten siihen tulit sinä
kysyit saako tarjota kupin kahvia
kestit tupakanhajuiset yöt

Viidentoista vuoden jälkeen
itken yhä kun ajattelen
kuinka yksi kohtaaminen voi pelastaa

lauantai 15. lokakuuta 2016

21,0975 kilometriä kaamosmasennuksessa

ihan sama miten menee

ajattelenko oikeasti niin
kun kiinnitän numerolappua rintaan
täysillä joka sekunti
ja viimeiset kilometrit enemmän kuin jaksaisi

on lähdettävä

ajettava pitkän tunnelin läpi
ja uskottava, että valo tulee
kun sitoo nauhoja
tsemppaa kanssaverryttelijää

ja mielessään ajattelee
että mitä tahansa sitä tekee
että olisi onnellinen

juoksen 21,0975 kilometriä sen tähden
että illalla ei tarvisi itkeä

juoksen jokaisen kilometkin vain sen tähden
että olisi yksi päivä jolloin olisi hyvä olla

juoksen 21,0975 miltei ennätysvauhtia
ja kotona kiitän jokaista metriä siitä tunteesta
joka kehossani vallitsee

tämä on minun lääkkeeni

minä juoksen jotta selviän tämän pimeän läpi


torstai 13. lokakuuta 2016

ja kun alan sumun läpi hahmottaa maailmaa
huomaan ettei se olekaan niin harmaa
mutta minä olen

Hengitän paksua ilmaa
hengitän

En ole läsnä
en kuule nyt
vain hengitän

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Aura

jos näkisit minut nyt
(vaikka yrittäisin siirtyä hyllyjen taakse)
olisinko sinulle tumman puhuvaa
ja ihmettelisit
mihin keltainen iloni on hävinnyt

jos näkisit minut nyt
näkyisikö se
kaamoksen tummuus

aurassani

tiistai 4. lokakuuta 2016

tarpeeksi kireällä (nauhat ja pää)

Tarpeeksi kireällä (nauhat ja pää)

Kiire hakkaa takaraivoa.
Olisi ehdittävä
kestettävä
kuunneltava
ymmärrettävä
nyökyteltävä oikeaan aikaan.

Minä kiristän nauhoja.
Samalla löystyy pää. Ja se takaraivo.
On lenkin aika.

Hakkaan jalkoja asfalttiin.
Sinne se jää
kiire
työ
stressi
ahdistus
itku
epätoivo

ja kuuden kilometrin jälkeen
kiire
työ
stressi
on tippunut asfalttiin.

Kotiin palaa hymyilevä juoksija.
Löysään nauhat.
Eikä kiristä enää pää.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Mikä runoilijana esiintymisessä on parasta?

Kolmen päivän hulina ohi. Kaksi runoilijaesiintymistä. Ihanaa.
Haluan kertoa jotain sellaista, mitä en ole kertonut.

Olen kertonut jo (messuillakin) että vaikka angstaan ja olen tuskainen, niin kirjoitan silti hauskojakin (katso asiasanoitus insinöörin muija).
Olen kertonut, millaista on pohjalaisena muuttaa Satakuntaan (helppoa, koska samalla tavalla toivotaan, että älä ny nouse sinne lavalle ja munaa ittees ja samalla tavalla kuin Pohjanmaalla asuessani teen sen vaikka äitiä nolottaa).
Olen kertonut, että tuskasta syntyi kirja, toisesta tuskasta toinen ja kolmannesta kolmas ja nyt onkin turhan onnellista aikaa.

Joten minäpä kerron, mikä esiintymisessä (runoilijana) on parasta.

Kuvittelin, että tämä kuva epäonnistui, koska heijastus kannesta, mutta kotona tietokoneen ruudulta huomasin, että tämähän on loistava, tuo putki menee suoraan mun päähän!

Parasta on hetki.
Saat etukäteen (ehkä) kysymyksiä, mitä kysytään. Niitä kysytään (ehkä). Tai ehkä keskustelun vetäjä on menettämässä äänensä, kuten kirjamessujen viimeisenä päivänä kävi Karoliinalle (Suoniemi, Satakunnan läänintaiteilija ja The Kirjamessu nro1 Satakunnassa tänä vuonna). Olet (ehkä) lukenut kysymykset. Olet (ehkä) miettinyt, mitä sanot.

Mutta minä luotan hetkeen.
Jos keskustelussa on muitakin kuin minä, niin hetki on potenssiin kymmenen, koska toinen puhuu myös (toivottavasti). Jolloin et voi tietää, mihin keskustelu suuntautuu.

Ja se, että saa kertoa juuri siitä, mitä sillä hetkellä haluaa, mikä sillä hetkellä, tuon yleisön kanssa tuntuu tärkeältä. Nostaa esille sen asian, joka nyt on tärkeä.
Se, että ei tiedä etukäteen. Siinä on samassa sekä pysyvä (kyllä, kirjat eivät katoa), että muuttuva (mistä puhumme kun puhumme runoista). Ihanaa.

Vaikka minun on hankala lukea runojani (koska ne pitää lukea) niin alan oppia lukemaan niitä ääneen yleisölle. Vaatii harjoittelua, mutta kyllä se vielä toimii. Mieluummin kuitenkin kirjoittaisin runot, jotka luetaan ääneen, erikseen. Luettavat runot ja kuultavat runot ovat minulle eri. Tai jotain.

Yritän kuitenkin, että olisin vähemmän tällainen kuten yllä Sallan (https://aarrekirjasto.wordpress.com) ottamassa kuvassa. Kuvassa siis hästäkki eli # meni kehooni, sillä Salla käytti eka kertaa #arjapalonen ja se meni niin sanotusta kroppaan ja minusta tuli elävä häsä. Tajusitko? Älä välitä.
Yritin sanoa, että yritän olla esiintyessä hiukan vähemmän tuollainen, josta se kuuluisa Erkkikään ei saa selvää. Että olisi edes vähän asiallista. Mutta vaikeaa se on.

Kiitos loistavista Turun kirjamessuista.
Kiitos, että sain olla mukana (myös runoilijana).
Ja koska kuitenkin kysytte, kyllä uusia esiintymisiä suunnitellaan jo.
Pysy kuulolla.

Rakkauvella
arja



lauantai 1. lokakuuta 2016

Rakkausruno

Olen hiljentynyt porsas
unen sinimaasta
sinut löytänyt

olen satujen vuorenpeikko
pesun ja unen hylännyt

olen vihreää limaa
unen tyynyjen kuolaa

olen 
sinun
sinut
sinua

Tunnelmaa Turun kirjamessuilta

Eka runo-osuus ohi ja hienoa ollut, runoilijoiden ystävyys ja avunanto parasta





kuvassa Nina Rintala, Jaana Mäki, Arja Palonen, Mervi Kariniemi ja Pauli Karmala
ja kyse siis runopiiloista satakunnassa. Lisää täältä.