sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kaikki nämä vuodet olen luullut

Rakkaus on kadehdittava arki
kun kerron kaverille kaupasta tuodusta
murekkeesta ja kuinka se valmistuu minulle valmiiksi

minä ehkä luulin
että yhteiset lapset on joku liima
joka puristetaan synnytyksessä
ja pitää vaikka kuinka erkanisi

en sitä kyllä kadehtinut
ympärivuorokautinen vastuu
jo lehmistäkin ahdisti ja ne on kuitenkin toisessa rakennuksessa (ja halvautuessaan nostetaan autoon ja heippa)

mistä toinen eniten puhuu
sitä hän sinussa kadehtii
auto mies joskus ehkä työ
(ei koskaan palkka krooninen sairaus ohut tukka äkisti kuolleet läheiset)

jo vuosia sitten tajusin
kuinka se läheltä kuuluva outo narina
on todellakin kateutta
ei ärsyyntymistä siitä mitä olen
vaan siitä mitä teen ja minulla on

kaikki nämä vuodet luulin
että tämä on sitä selviytymistä
mutta kun kauempaa katsoo
luulee että se pois sylkemäni ahdistus
on kultalusikka
no ottakaa jos haluatte

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olemme tainneet keskustellakin tästä - viisaasti.

      Poista
  2. Näitä hienoja runoja lukiessani minua alkaa aina kihelmöimään jostain tuolta sielun sopukasta, rintalastan takaa. Sellaista syvää ja hyvää tunnetta, jota ei tarvitse raapia, vaan jonka voi antaa vaikuttaa ja koskettaa. Joskus naurattaa, ja joskus itkettää.

    Niin hienoja ja viisaita sanoja; niin koskettavaa, oivaltavaa ja niin kovin tuttuakin. Kiitos kun olet! Nimim. Tyyppi sieltä kenkätalosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kenkätalon tyyppi! Ehkä tunnistatkin jotain, vaikka ajat ovat muuttuneet, tukka kasvanut ja elämä heitellyt päin seinää joskus ilman pehmustetta. Nyt kuitenkin pehmustettu. Lennän mielelläni.

      Poista