(Runon inspiraationa Lauri Viidan runo Kaita polku)

ei sellaista polkua enää
umpeenkasvanut
kuka lie viimeksi käynyt

joskus oli omenapuu
oli omenoita
oli joku joka niitä noukki
ja se toinen joka niitä söi

oli mies ja miehellä vaimo
vaimo joka sen miehen repun pakkasi

nyt kukaan ei enää korjaa verkkoja
ei teroita viikatetta
saati niitä
karjan kutsuhuuto on vaiennyt

mutta kesä jatkuu. Kesä.

poikien kanssa oli sovittu ja lähdin kuitenkin vaikka äiti naputti koko päivän ettei sitä voi hautajaispäivänä ja mitä ne ihmiset sanoo minä sanoin että se ei meidän maine tästä enää voi mennä kuin yhteen suuntaan ja sinne on mentävä minne suvun veri vetää

siellä ketään ollut kun minä menin se vähän tyhmänsorttinen vaalea pulska tyttö (yli kolmenkymmenen) ja vetelä omistaja pojat oli myöhässä tai olivat vaihtaneet suunnitelmaa eikä kukaan taaskaan minulle kertonut

olin asunut täällä jo viisitoista vuotta ja silti minusta tuntui että olin edelleen se uusi jota ei aina haluta mukaan tai tarkoituksella unohdetaan ilmoittaa kun mattotelineelle sovitut treffit on siirretty kioskin kulmalle enkä minä edes ollut mikään tyhmä tai lihava ihan tavallinen mukula kuten muutkin mutta uusi on aina uusi ja helpoin kohde

kun sitten koulun jälkeen jäin nurkille pyörimään vähän tarkoituksella niin siitä se meidän porukka sitten kuin huomaamatta syntyi ei siinä kyselty kotioloista tai ammateista lähinnä kiinnosti oliko jonkun talossa joku kerhohuone tai jos omakotitalossa asui niin saiko viedä kavereita kotiin vaikkei sitä niin mielellään kenenkään kotona oltu aina tuli jotain sanomista jos ei muuta niin ei muistettu viedä tiskipöydälle likaisia astioita

siinä minä nyt istuin ja odotin ja mietin olinko edes pojille sanonut mikä päivä nyt on ja olenko tulossa kuukausi siitä taisi olla kun viimes nähtiin ja silloin oli tietysti ollut kaikki vielä toisin ja sinäkin elossa heikosti mutta kuitenkin ja silloinkin minä lähdin ja sanoit että mene niin saat muuta mietittävää silloin ei ollut sentään äiti sanomassa

siinä odotellessa ehti miettiä yhtä ja toistakin ja yrittää juoda sitä kuppiaan hitaasti kun ei kehtaa ostamattakaan olla huomasin että housut kyllä vaihdoin mutta valkoinen paita jäi päälle ja näytin jotenkin siltä etten kuulunut tähän kuvaan

eikä teitä voinut olla kuulematta kun hetken päästä astuitte sisälle sen tutun ja turvallisen höpötyksen kanssa shakkilaudat kainalossa maailma muuttuu parta kasvaa ja lapset siinä ohessa erotaan ja toisista tulee leskiä aivan liian nuorena mutta kun kello käynnistyy olemme me ne samat shakkikerhon pojat koulun kellarissa

--

ja myöhään illalla istuin sinun haudallasi ja kerron miten meidän poikamme on hymypatsaspalkinnon kunniaksi mennyt kaverin kanssa telttaan yöksi ja miten äiti nyt on äiti sitä sinulla tuskin ikävä on mutta meillä kaikilla sinua

kaikki ne lapset ja laukut ja virranjakaja
kuin ei olisi koskaan pakattu tai
lähdetty tai tultu perille
joka kesä
joka heinäkuu
joka sää ja jokasään saappaat
että olisi jotain mistä kertoa töissä
että olisi jotain mitä muistella loskassa
että olisi jotain valokuvia albumiin
joka kesä
joka heinäkuu
joku oksentaa ja sillä yhdellä on krooninen vessahätä

kaikki ne lapset ja laulut ja radiomainokset

että olisi jotain mitä muistella

nojaa leukani
keittiön pöytään
kuu puhaltaa
aavikon hereille

tyhjennämme vaatekaappia
viimeinen ilta
kun lusikkamme asuvat vielä yhdessä

en tiennyt ettei teillä tanssita
vaatteenkokeilutanssia

kun sininen villapaitani
hyppää kuristamatta
nauraen yllesi
kutittaa kainaloistasi
ja hihittää ainakin yhtä lujaa kuin sinä

seison oviaukossa
lähinnä halvaantuneena

tuonko nain
papin edessä tunnustin

en tiennyt ettei teillä tanssita
vaatteenkokeilutanssia

teillä siirrytään suoraan grant jetéen
kun minä vasta aloitan plién

missä vaiheessa minusta tuli seinäruusu
ja sinusta solisti

seison oviaukossa
joka nojaa minuun halvaantuneena
tuonko näin

en tiennyt ettei teillä tanssita
vaatteenkokeilutanssia

nyt tiedän kaiken mitä en tiennyt

nyt kun haarukat ojentavat piikkinsä veitsille
ja ne nousevat niemen punaiseen laatikkoon

nyt kun kukaan meistä ei enää tanssi

en minä valoja pelkää
niitä ihmisiä
säteittäin
diagonaalissa äärissä

väärin!

vie pois äänet
anna tila
vie tämä häpeä
anna tunnustus

Olihan niitä pieniä naperoita
sinisukka palleroita
maailman parhaita lapsia

Ilmestyihän niitä hurjia tarinoita
piirrettyjä maailmoita
maailman parhaita kirjoja

Tehtiinhän niitä räpäsiä sipsilöitä
passeja ja helinöitä
maailman parhaita muistoja

Tarinoita todeksi
Lukeminen tavaksi
ja tähän tulee Piste.
(megaällö tykkäysjuttu)