olin tuijottanut näytönsäästäjää

siitä lähtien kun eu pakotti ostamaan tietokoneen 

katsonut palloja liukuvia janoja pyöriviä eri fontein tehtyjä nimiä 

ja aivan erityisesti niitä labyrinttimaisesti kulkevia johtoja jotka ei koskaan törmänneet

videoinstallaatioiden kohdalla saatoin istua sen ajan kun muut kiersivät koko näyttelyn

katsoin kuinka puut lähenivät kuinka lensin niiden yli kuinka värit vaihtuivat ja kaikki ikään kuin sulautui minuun 

kaiken tämän jälkeen kesken iltaruuan puoliso mainitsee Mandelbrotin fraktaalin

ja minä tiedän mitä on rakkaus

se on sitä kun antaa toiselle sen hetken missä toinen saa välillä elää ihan yksin 

(Sana fraktaali kuvaa sitä, että jos otamme pienen alueen jostain reunasta ja suurennamme sitä, niin kuva saa aina uusia yksityiskohtia rajattomasti. Nimenomaan tämä ilmiö tekee fraktaaleista mielenkiintoisia ja myös näyttäviä. Lähde: Wikipedia) 

Sinä laitoit hiihdon jälleen television kiinni,

minä keitin kahvit ja kuuntelen, kun seinäkello kävelee. Ulospäin. Dosetissa odottaa iltalääkkeet.

Kirjoitin joulukortit valmiiksi kuten joka vuosi tähän aikaan. Saman verran. Aina alle kuusikymmentä.

Ja kun illalla suljen silmäni, herään jouluun. Ja sitten se on ohi.

Ja hankien (on niitä tai ei) läpi pääsen kevääseen ja sanon,

olihan sitä tässä taas yhdeksi vuodeksi tarpeeksi - pimeää.

Enkä katso taakseni. 

sinä päivänä kuoli runoilija

minä vaihdoin pyöränlamppuun paristot

maksoin vuokran ja närkästyin

selvitin tekijänoikeudet

sitaatit kuvien luvallisen käytön 

hyvät tavat ja todelliset lait 

en kirjoittanut mitään 

R.I.P on tuntunut aina jotenkin niin lainatulta 

kyllä minä haluan runoilijankin lepäävän rauhassa ihan suomeksi 

tänään en tiedä meriveden lämpötilaa

en kuule tuulta vaikka korvissa soittaa

viimeisimmän päivityksen mukaan 

olen tulossa sieltä ja ollut matkalla tarpeeksi 

mutta unohdin mitä varten 

en muista kauppalistaa

enkä pue kumisaappaita

luen lukemattomia lehtiä ja juon kahvia

on edelleen tiistai

imuroimatta

eipä niitä ollut

toisia

oli vain meitä 

haavoitettuja (ehei, ei enkeleitä) 

ei ollut tahtoja ei syöviä suita 

ei ollut muita oli meitä 

ja vihaisia! 

ei jalkamiehiä kulkijoita

pysyttiin paikoillaan 

ja tosikoita 

oltiin nuoria oltiin meitä 

voiko heipalla poistua

pokkana lähteä kevyellä sanalla

tietäen ettei vessasta palaa

pitääkö poistua arvokkaasti

vaikka kädessä kympin kello 

ja kindersormus hätävarana 

ja käsilaukussa kymmenen denieriä liikaa

näihin juhliin 

en ollut lähtenyt hetkeen

en sulkenut ovia rajoja takkia

en ollut unohtanut en liioin murehtinut 

vain huvitellut kuvitellut suvena ollut 

niin pakkasin laukkuni nakkasin 

astuin polulle kiville kannonpäille

olin naureskellut hivenen hurvitellut

tällöin kuulostellut kuvina ollut

vaan olipa tie 

olipa siinä

olipa mutkia koukkuja kolhuja 

olinpa sokeana ollut 

ja perille tullut? 

Noo..