Kudon kuultokudelmaa
omaa mielenmaisemaa
aikaa meiltä karkaavaa
vanhaa joulun tunnelmaa.

Osaan tahdin hidastaa
joulun kartan paikantaa
näen sen jo edessäin
jonne sun kiirehtivän näin.

Kudon kuultokudelmaa
tahdon rauhan tavoittaa.
Kesken viikkosiivouksen
saada toivonripauksen
kuulla väen kaupungin
hiljentyvän vihdoinkin
alla katulamppujen
laulun ikiaikaisen.

Kudon kuultokudelmaa
etsin vanhaa tarinaa
lailla arkkiviisujen
laulettujen valojen
jotka kerran loistivat
paimentenkin taivaalla.

Mutta mistä saisin sen
tunteen ikiaikaisen
jossa tiedän että Hän
matkaa kanssa lähtevän
ja jaksaa aina valvoa
jokaista mun aamua
jotka hiljaa rukoillen
päätän Herran siunaukseen.

Kudon kuultokudelmaa
tahdon ajan varastaa
kellon raatihuoneenkin
pysähtyvän nykäyksin

huutaa alla lehmusten
on aika juhlan sen
jonka luulit kadonneen
kirjan väliin painuneen.

Voisin näyttää rakkauden
merkityksen läheisen
ottaa toista kädestä
olla tosi ystävä.

Mutta pettymyksen sen
mielen kovin karvaisen
ei se aika kellojaan
pysäytä mahdillaan
ja toiset juokset vaan...

Kudon kuultokudelmaa
joulun rauhanmaisemaa
jossa lailla enkelten
näen talven pimeyden

mutta jossain sisällä
loistaa suurin kynttilä
ja hymyellen annan sen
väliin pienten lapasten

ja tietämättään lapsi tuo
vie mut joulurauhan luo
kanssa pienten töppösten
avaan oven hymyillen

annan kellon raksuttaa
rauhaa joulun toivottaa!