Mikä runoilijana esiintymisessä on parasta?

Kolmen päivän hulina ohi. Kaksi runoilijaesiintymistä. Ihanaa.
Haluan kertoa jotain sellaista, mitä en ole kertonut.

Olen kertonut jo (messuillakin) että vaikka angstaan ja olen tuskainen, niin kirjoitan silti hauskojakin (katso asiasanoitus insinöörin muija).
Olen kertonut, millaista on pohjalaisena muuttaa Satakuntaan (helppoa, koska samalla tavalla toivotaan, että älä ny nouse sinne lavalle ja munaa ittees ja samalla tavalla kuin Pohjanmaalla asuessani teen sen vaikka äitiä nolottaa).
Olen kertonut, että tuskasta syntyi kirja, toisesta tuskasta toinen ja kolmannesta kolmas ja nyt onkin turhan onnellista aikaa.

Joten minäpä kerron, mikä esiintymisessä (runoilijana) on parasta.

Kuvittelin, että tämä kuva epäonnistui, koska heijastus kannesta, mutta kotona tietokoneen ruudulta huomasin, että tämähän on loistava, tuo putki menee suoraan mun päähän!

Parasta on hetki.
Saat etukäteen (ehkä) kysymyksiä, mitä kysytään. Niitä kysytään (ehkä). Tai ehkä keskustelun vetäjä on menettämässä äänensä, kuten kirjamessujen viimeisenä päivänä kävi Karoliinalle (Suoniemi, Satakunnan läänintaiteilija ja The Kirjamessu nro1 Satakunnassa tänä vuonna). Olet (ehkä) lukenut kysymykset. Olet (ehkä) miettinyt, mitä sanot.

Mutta minä luotan hetkeen.
Jos keskustelussa on muitakin kuin minä, niin hetki on potenssiin kymmenen, koska toinen puhuu myös (toivottavasti). Jolloin et voi tietää, mihin keskustelu suuntautuu.

Ja se, että saa kertoa juuri siitä, mitä sillä hetkellä haluaa, mikä sillä hetkellä, tuon yleisön kanssa tuntuu tärkeältä. Nostaa esille sen asian, joka nyt on tärkeä.
Se, että ei tiedä etukäteen. Siinä on samassa sekä pysyvä (kyllä, kirjat eivät katoa), että muuttuva (mistä puhumme kun puhumme runoista). Ihanaa.

Vaikka minun on hankala lukea runojani (koska ne pitää lukea) niin alan oppia lukemaan niitä ääneen yleisölle. Vaatii harjoittelua, mutta kyllä se vielä toimii. Mieluummin kuitenkin kirjoittaisin runot, jotka luetaan ääneen, erikseen. Luettavat runot ja kuultavat runot ovat minulle eri. Tai jotain.

Yritän kuitenkin, että olisin vähemmän tällainen kuten yllä Sallan (https://aarrekirjasto.wordpress.com) ottamassa kuvassa. Kuvassa siis hästäkki eli # meni kehooni, sillä Salla käytti eka kertaa #arjapalonen ja se meni niin sanotusta kroppaan ja minusta tuli elävä häsä. Tajusitko? Älä välitä.
Yritin sanoa, että yritän olla esiintyessä hiukan vähemmän tuollainen, josta se kuuluisa Erkkikään ei saa selvää. Että olisi edes vähän asiallista. Mutta vaikeaa se on.

Kiitos loistavista Turun kirjamessuista.
Kiitos, että sain olla mukana (myös runoilijana).
Ja koska kuitenkin kysytte, kyllä uusia esiintymisiä suunnitellaan jo.
Pysy kuulolla.

Rakkauvella
arja